Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeisiksi tavoitteiksi on asetettu hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen, palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen sekä kustannusten kasvun hillitseminen. Palvelujen järjestämiseltä odotetaan oikea-aikaisuutta, vaikuttavuutta ja tehokkuutta. Asiakaslähtöisyyttä korostetaan ja asiakkaiden valinnanvapautta halutaan lisätä. Samalla halutaan turvata lähipalvelut ja lisätä peruspalvelujen saatavuutta.
Saatavuus ja saavutettavuus, hoitoprosessit ja hoidon laatu, vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus, yhdenvertaisuus ja asiakaslähtöisyys. Siinä siis keskeiset asiat, joita pitäisi pystyä mittaamaan ja joiden muutosta arvioimaan todentaaksemme sote-uudistuksen saavutukset.
Iso-Britanniassa sosiaali- ja terveydenhuollon suosituksista ja standardeista sekä arvioinnin kehittämisestä vastaa itsenäinen, eri alojen asiantuntijoista koostuva organisaatio NICE (The National Institute for Health and Care Excellence). NICE perustettiin jo vuonna 1999 tavoitteena terveyspalvelujen saatavuus- ja laatuerojen kaventaminen. Virallisesti NICE on englantilainen organisaatio, mutta sen tuottamia suosituksia ja menetelmiä käytetään erillisten sopimusten pohjalta myös Walesissa, Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa. Laatustandardeja ja niiden seurantaindikaattoreita on laadittu erityisesti toimintaan, jossa on havaittu suurta vaihtelua hoitoprosesseissa ja hoidon laadussa.
Mitä tämä on vaatinut ja mihin sillä on päästy? NICE tekee systemaattista työtä tunnistaakseen niitä sosiaali- ja terveydenhuollon toiminta-alueita, joissa laatustandardeja ja arviointi-indikaattoreita tarvitaan. Tämä vaatii jatkuvaa palvelujen analysointia. Laatustandardeja on kaikkiaan 164 toiminnolle terveyden edistämisestä palliatiiviseen hoitoon ja laboratoriotutkimuksista hoivapalveluihin. Kaikille laatustandardeille on laadittu myös arvioinnin indikaattorit. Arvioinnissa huomioidaan palvelurakenteet, palveluprosessit ja myös tulokset.
Suomessa ei ole kansallisesti sovittuja laatustandardeja tai laadun arviointimittareita sosiaali- ja terveyspalveluille.
Hyvät Käypä hoito –suositukset kylläkin, mutta niiden toteutumista ei ole tähän saakka pystytty millään tavalla arvioimaan varsinkaan perusterveydenhuollossa. Erilaisissa tutkimushankkeissa on rekisteritietoja hyödyntäen arvioitu joidenkin, erityisesti erikoissairaanhoidon prosessien laatua. Lisäksi yksityiset yritykset ovat kehittäneet tautikohtaisia laaturekisterejä ja laatumittausjärjestelmiä kehittäen samalla myös omat mittaristonsa.
Sote-uudistuksen alkuvaiheessa arvioinnin tärkeyttä korostettiin. Velvoitteet palvelujen laadun, vaikuttavuuden, kustannusten ja tehokkuuden seuraamiseen on kirjattu lakiesitykseen.
Käytännön toteuttamisen suunnittelu on matkan varrella jäänyt muiden ratkaistavien asioiden jalkoihin.
Tämänhetkiset mittaristosuunnitelmat eivät perustu analyyseihin siitä, missä sosiaali- ja terveyspalveluissa saatavuuden ja saavutettavuuden parantamista tarvittaisiin, missä prosesseja ja laatua pitäisi kehittää tai mistä parempi vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus syntyvät, kuten NICE:n työssä. On tyydytty kasaamaan yhteen sitä tietoa, johon tämänhetkiset tietojärjestelmämme taipuvat. Häntä siis heiluttaa koiraa. Tietotekniset valmiudet tänä päivänä mahdollistaisivat paljon enemmän.
Tarvitaan kansallisesti sovitut mittarit palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta, laadukkaista ja kustannustehokkaista palveluprosesseista sekä palvelujen laadusta niin perustasolla kuin erityispalveluissakin.
Kun tietoa niistä jatkossa vaaditaan, niin se vähitellen myös löytyy.