IMPRO:n tutkimustyöhön kohdistuu paljon odotuksia

IMPRO-konsortion työtä on pohjustettu useilla yhteistyövierailuilla eri tahoilla, muun muassa sairaanhoitopiireissä, yhdistyksissä ja yrityksissä.
Palveluiden saavutettavuus ja saatavuus -työpaketin johtaja ja Oulun yliopiston maantieteen professori Jarmo Rusanen vieraili helmikuun alussa Kainuun liitossa. Tapaamiseen osallistuivat maakuntajohtaja Pentti Malisen lisäksi asiantuntijoita Kainuun liitosta, Kainuun sotesta sekä Kainuun TE-keskuskesta.
– Kommentteja ja odotuksia työhön tuli runsaasti, Jarmo Rusanen kertoo.
– Keskustelimme esimerkiksi siitä, että työssäkäyntialue voi määrätä, missä sote-palveluita käytetään. Etäpalvelut ja digipalveluverkosto olivat keskeinen puheenaihe. Meiltä toivottiin apua ennakoivaan suunnitteluun.