Jatkuvan glukoosiseurannan käyttöönotto vähentää merkitsevästi akuuttien diabetekseen liittyvien komplikaatioiden ilmaantuvuutta samalla kun diabeteksen hoitotasapaino paranee. Ensihoitoa tai sairaalahoitoa vaativat hypoglykemiat...
Tuoreessa tutkimuksessa tyypin 1 diabetesta sairastavien henkilöiden kuolleisuudesta ja elinajanodotteen kehityksestä viime vuosikymmenten aikana havaittiin, että tyypin 1 diabetesta sairastavien...
Matka-aika on yhteydessä mielenterveyspalveluiden käyntimääriin Kainuussa. Viiden vuoden seuranta-aikana (2015─2019) mielenterveyteen liittyviä terveydenhuollon henkilökunnan vastaanotolle tehtyjä käyntejä ja kotikäyntejä tehtiin...
Diabeteksen hoidon tavoitteena on hyvä hoitotasapaino ja diabetekseen liittyvien lisäsairauksien ehkäisy. Tiedetään kuitenkin, että hyvän hoitotasapainon ylläpitäminen on haastavaa sairauden...
Sepelvaltimotautipotilaiden ja tyypin 2 diabetesta sairastavien hoidon seuranta harveni koronapandemiasta johtuvien sulkutoimien aikana. Hoitotasapainoissa nähtiin kuitenkin vain vähäisiä muutoksia. Koronapandemian...
Sairaanhoitopiirien väliset erot lonkkien ja polvien tekonivelleikkauksien ilmaantuvuudessa oli Suomessa maltillisia vuosina 2010–2017. Tekonivelleikkauksia tehtiin keskimääräistä enemmän niille, joilla havaittiin...
Koronapandemia vaikutti huomattavasti diabetespotilaiden terveydenhuollon palveluiden käyttöön, mutta välttämätön hoito turvattiin etäpalveluiden avulla, osoittaa IMPRO-hankkeen uusi tutkimus. Siun soten alueella...
Pohjois-Karjalassa tyypin 2 diabeteksen lääkehoidon tehostaminen lisälääkkeillä tai nykyisten lääkkeiden korvaaminen uusilla näyttää tapahtuvan suositusten mukaan. Kuitenkin sairauden edetessä hyvän...
Tuoreen tutkimuksen mukaan tietyt sairausryhmät aiheuttavat Suomessa muita ryhmiä huomattavasti enemmän käyntejä ja kustannuksia terveydenhuollossa. Sairaudet eivät myöskään ole toisistaan...
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Evästeasetukset.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät.
Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimisivat tarkoitetulla tavalla. Välttämättömiä evästeitä hyödynnetään esimerkiksi toiminnallisuuksissa, joissa käyttäjä tekee valintoja, kuten evästesuostumusasetukset.
Välttämättömät evästeet tallentuvat selaimeesi automaattisesti, kun käytät verkkopalvelua, emmekä pyydä niiden käyttöön erikseen suostumustasi. Välttämättömät evästeet säilyvät selaimessasi enintään vuoden ajan.
Sivustolla on käytössä Google Analytics -ohjelmalla tehtävä sivuston kävijäseuranta. Google Analyticsin evästeiden tallentamia tietoja ovat esimerkiksi
mitä kautta käyttäjät sivulle tulivat (hakukone, suora linkki tms.), millä sivuilla käyttäjät kävivät ja kuinka pitkään käyttäjät sivuilla olivat.