Matka-aika on yhteydessä mielenterveyspalveluiden käyntimääriin Kainuussa. Viiden vuoden seuranta-aikana (2015─2019) mielenterveyteen liittyviä terveydenhuollon henkilökunnan vastaanotolle tehtyjä käyntejä ja kotikäyntejä tehtiin...
Sairaanhoitopiirien väliset erot lonkkien ja polvien tekonivelleikkauksien ilmaantuvuudessa oli Suomessa maltillisia vuosina 2010–2017. Tekonivelleikkauksia tehtiin keskimääräistä enemmän niille, joilla havaittiin...
Tuoreen tutkimuksen mukaan Suomessa oli edelleen vuosina 2017–2019 selvät alueelliset erot menetetyissä elinvuosissa. Itä- ja Pohjois-Suomen alueella asuvat menettivät elinvuosia...
Tiedolla johtaminen sekä vaikuttavuus- ja laatutiedon tuottaminen ovat keskiössä keskusteltaessa terveydenhuollon järjestämisestä ja kehittämisestä. Erityisesti viime aikoina on nostettu esiin...
Koronapandemia vaikutti huomattavasti diabetespotilaiden terveydenhuollon palveluiden käyttöön, mutta välttämätön hoito turvattiin etäpalveluiden avulla, osoittaa IMPRO-hankkeen uusi tutkimus. Siun soten alueella...
Tuoreen tutkimuksen mukaan tietyt sairausryhmät aiheuttavat Suomessa muita ryhmiä huomattavasti enemmän käyntejä ja kustannuksia terveydenhuollossa. Sairaudet eivät myöskään ole toisistaan...
Hoidon kokonaiskustannukset muodostuvat lääkkeiden ja sote-ammattilaisten käyttämän työajan lisäksi asiakkaan matka- ja aikakustannuksista. Uudet verenohennuslääkkeet vaativat vähemmän seurantakäyntejä terveydenhuollossa, joten...
Huumediagnoosit yleistyivät Suomessa neljän vuoden seurantajaksolla lähes 30 prosenttia. Vuosia 2015–2018 koskevassa seurannassa alkoholidiagnoosit olivat kuitenkin edelleen yleisimpiä päihteiden aiheuttamista...
Tuoreen tutkimuksen mukaan Suomessa oli edelleen vuosina 2017−2019 selvät sosioekonomiset erot ennenaikaisten kuolemien takia menetettyjen elinvuosien määrässä. Tutkimus on osa Suomen...
Koronaviruspandemia on vaikuttanut terveyspalvelujen toteuttamiseen laajasti ja aiheuttanut muutoksia palvelujen saatavuuteen ja käyttöön. Erityisesti keväällä 2020 kiireettömiä perusterveydenhuollon vastaanottokäyntejä vähennettiin,...
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Evästeasetukset.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät.
Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimisivat tarkoitetulla tavalla. Välttämättömiä evästeitä hyödynnetään esimerkiksi toiminnallisuuksissa, joissa käyttäjä tekee valintoja, kuten evästesuostumusasetukset.
Välttämättömät evästeet tallentuvat selaimeesi automaattisesti, kun käytät verkkopalvelua, emmekä pyydä niiden käyttöön erikseen suostumustasi. Välttämättömät evästeet säilyvät selaimessasi enintään vuoden ajan.
Sivustolla on käytössä Google Analytics -ohjelmalla tehtävä sivuston kävijäseuranta. Google Analyticsin evästeiden tallentamia tietoja ovat esimerkiksi
mitä kautta käyttäjät sivulle tulivat (hakukone, suora linkki tms.), millä sivuilla käyttäjät kävivät ja kuinka pitkään käyttäjät sivuilla olivat.